#nuortenjoensuu
#rantakylanbobo
Rantakylän nuorisotalon väistötilat sijaitsevat Pataluodon koulun tiloissa, osoitteessa Pataluodonkatu 2, C-ovi. Bobo on monikulttuurinen ja monipuolinen nuorisotila, jossa jokaista kävijää kohdellaan kunnioittavasti eikä ketään syrjitä. Talon toiminnot on suunnattu varhaisnuorille, 4.-6.-luokkaisille lapsille sekä nuorille 7.-luokkalaisista ylöspäin. Bobon arvoja ovat yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus ja päihteettömyys. Ohjaajina Bobolla toimivat koulutetut ja luotettavat aikuiset, jotka ovat talolla nuoria varten.
Nuorisotila BOBO:
- Oleskelutila, paikka hengailla ja rentoutua
- Kohtaamisen ja keskustelun paikka
- Pelailutila
- Osallistumisen ja vaikuttamisen areena
Talolta löytyy mm. kaksi playstation 4 -konsolia, VR-lasit, pingispöytä, biljardipöytä, lautapelejä, askarteluvälineitä ja paljon muuta. Järjestämme retkiä ja leirejä nuorien toiveiden mukaan esim. laskettelemaan tai retki laavulle. Lisäksi voit tulla mukaan kerhoihin ja muihin talolla järjestettäviin avoimiin ryhmiin. Nuoriso-ohjaajat tekevät myös alueellista työtä ja toimivat ohjaajapareina pienryhmissä. Toimimme yhteistyössä lähikoulujen ja kirjaston kanssa. Lisäksi yhteistyötä myös lähiötalon kanssa.
BOBO on myös @Instagram ja @facebook
Väliaikaistiloja ei varata muille toimijoille eteenpäin. Jos etsit Rantakylästä tilaa toiminnallesi, ole yhteydessä suoraa kouluun.