HarrAstamisen Suomen malli Joensuussa

Joensuussa mallin ensimmäisenä toimintavuonna on mukana 25 koulua ja kerhotunteja tullaan järjestämään yli 90.

Harrastukset avautuvat harrastuskalenteriin sitä mukaan kun ohjaajat ja muut asiat saadaan kuntoon.  Tavoite on, että kaikki syksyn ja koko lukuvuoden kestävät harrastukset ovat käynnissä syyskuun loppuun mennessä. Alla olevasta kalenterista näet ne harrastukset, joihin voi jo ilmoittautua. Harrastuksiin ilmoittautuminen vaatii rekisteröitymisen nuortenjoensuu.fi -järjestelmään ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.  Kalenterin alapuolelta voit siirtyä myös selaamaan harrastuksia kouluittain.

Harrastukset ovat maksuttomia ja niitä järjestetään koko lukuvuoden ajan (katso kesto kunkin harrastuksen kohdalta). Voit osallistua harrastuksiin millä tahansa koululla. 

Aluehallintovirasto tukee toimintaa avustuksella.

Ohje lapsen ilmoittamiseksi Harrastamisen Suomen malli Joensuussa -toimintaan

Harrastamisen Suomen mallissa päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.

Suomen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen koordinoiminen sekä koulun ja harrastustoimijoiden yhteistyö.

Joensuusta mukana ovat Enon koulu, Hammaslahden koulu, Heinävaaran koulu, Iiksenvaaran koulu, Itä-Suomen koulu, Karhumäen koulu, Karsikon koulu, Kiihtelysvaaran koulu, Lyseon peruskoulu, Marjalan koulu, Mutalan koulu, Nepenmäen koulu, Niittylahden koulu, Noljakan koulu, Pataluodon koulu, Pielisjoen koulu, Pyhäselän koulu, Rantakylän Normaalikoulu, Reijolan koulu, Steiner koulu, Suhmuran koulu, Tulliportinkadun Normaalikoulu, Tuupovaaran koulu, Uimaharjun koulu ja Utran koulu.

Maanantai
06.12

12:15 Eläinkerho 1-2 lk / Nepenmäen koulu

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

13:00 Monitoimikerho 1.-3. -lk. / Iiksenvaara

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

13:00 Pelit / koodaus 1.-3. -lk / Noljakka

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

13:15 Eläinkerho 1-3 lk / Hammaslahti

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:00 Eläinkerho 4-6 lk / Hammaslahti

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

16:00 Keilaus ja biljardi 7-9 lk / Pielisjoen koulu

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

Tiistai
07.12

12:00 Kuvataide 1.-2.lk / Suhmura

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

13:00 Liikunta 1.-3. -lk / Kiihtelysvaara

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

13:00 Touhukerho 7-9-vuotiaille / Karsikko

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

13:15 Liikuntakerho 2-3 lk / Nepenmäen koulu

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

14:00 Liikuntakerho 2-4 lk / Nepenmäen koulu

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

14:00 Parkour 1.-3. -lk / Utra

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

14:15 Eläinkerho 7-9-vuotiaille / Karsikko

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

14:30 Liikuntakerho 4.-6. -lk / Kiihtelysvaara

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

14:30 Parkour 4.-6. -lk / Niittylahti

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:00 Kuviskerho (1.-2.lk.) / Pataluoto

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:00 Voimistelu/temppuilu 7-9lk

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:30 Kuvataide / Eno 7-9lk (Nuorten studio)

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:30 Tiktok -tanssit 8-9 lk

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

Keskiviikko
08.12

13:00 Ylös, ulos ja kentälle 1-4lk / Heinävaara

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

13:00 Musakerho 9-12-vuotiaille / Karsikko

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

13:20 Teknologiakerho jr 1-3. lk / Karhunmäen koulu

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

13:30 Parkour 1.-3. -lk / Niittylahti

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

14:00 Temppuilu 4.-6. lk. / Noljakka

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

14:00 Parkour/liikunta 5.-6.lk / Suhmura

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

14:00 Eläinkerho 1-3 lk / Utran koulu

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

14:15 Kotitalouskerho (4.-6.lk) / Pataluoto

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:00 Eläinkerho 4-6lk / Utran koulu

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:00 Parkour 3-7 lk / Pataluoto

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:00 Mopo- ja pyöräkerho 5-9 lk / Pyhäselkä

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:00 Puukäsityö ja koristekaiverrus / Karhunmäki

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:00 Kiipeily 7-9 lk

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:00 Palloilu 3-4.lk / Reijola

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:30 Yläkoululaisten höntsä Enon urheiluhallilla

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

Torstai
09.12

13:00 Temppuilu 1.-3. lk. / Noljakka

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

13:00 Pelit/koodaus 4.-6. -lk / Noljakka

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

13:00 ULKOParkour 1-3 lk / Karsikon koulu

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

13:15 Koripallo 2.-3. -lk / Tulliportin koulu

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

13:15 Kuviskerho 2-4 lk / Karhunmäki

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

14:00 Bändi 3.-4. -lk / Steiner

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

14:00 Parkour 4-6 lk / Utra

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

14:00 ULKOParkour 4-6 lk / Karsikon koulu

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

14:45 Kuviskerho 4.-6. -lk / Reijola

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:00 Bändi 5.-6. -lk / Steiner

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:00 Liikunta / Temppu 1.-2. -lk / Reijola

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:00 Liikuntakerho 3-6lk / Uimaharju

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

15:30 Yläkoululaisten treenit Joma Centerillä

Harrastamisen Suomen malli Joensuussa

Yhteystiedot

Nuorisotyön koordinaattori
Annu Jantunen
p. 050 596 4560
annu.jantunen@joensuu.fi

Yleiskatsaus

Harrastukset: 84
Osallistujat: 850
Osallistumiset: 4032
Upload progress